Yritän tässä historiikissa kertoa jotain kilpailuista ja niiden järjestelyistä vuosien ja vuosikymmenten aikana. Olen ilokseni saanut olla mukana yhtä lukuun ottamatta kaikissa kilpailuissa monenlaisissa tehtävissä.
Muistelua varten olen käynyt läpi Kansainvälisen Teatteri-Instituutin (ITI) Suomen keskuksen tanssijaoston pöytäkirjat ja muun materiaalin Teatterimuseossa ja Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu –yhdistyksen pöytäkirjat ja muun arkistomateriaalin Aleksanterin teatterissa, jossa yhdistys on pitänyt pientä toimistohuonetta. Olen ollut yhteydessä kaikkien kilpailujen pääsihteereihin ja kilpailujohtajiin ja pyytänyt heiltä kommentteja kilpailuista. Lainauksia on mukana balettikilpailujen käsiohjelmakirjasista. Olin myös yhteydessä kaikkiin löytämiini Grand Prix-voittajiin ja kyselin heiltä kommentteja kilpailusta ja sen merkityksestä heidän ammattiurallaan. Haastattelin lisäksi ITI:n Suomen keskuksen johtaja Riitta Seppälää ja monen Kansallisbaletin johtajan assistenttia Liisa Häröä, jotka molemmat ovat merkittävästi vaikuttaneet kilpailuun ja sen onnistumiseen. Pyysin tervehdykset Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu -yhdistyksen puheenjohtajilta. Enkä malta olla kertomatta omakohtaisia kokemuksia kilpailujen värikkäistä vaiheista. Samalla selviää myös miten toinen maailmansota liittyy balettikilpailuihin, tai miksi puhallinorkesterien lähellä kannattaa olla varovainen ja kuinka balettikilpailu liittyy suomalaiseen jouluperinteeseen.
Prologi
Millainen maailma oli silloin kun ensimmäistä kilpailua alettiin suunnitella 80-luvun alkupuolella? Toisesta maailmansodasta oli yli 30 vuotta ja Eurooppa oli jakautunut kahtia, Berliini jopa muurin voimin. Eri puolet, itä- ja länsiblokki, olivat eriytyneet ja eristäytyneet kauas toisistaan. Kulttuurivaihto, ulkomainen opiskelu, matkustaminen ja monet muut tänä päivänä itsestään selvät asiat olivat tuolloin huomattavasti hankalampia. Esimerkkinä voisi olla oma opiskelupaikkani, MUDRA-koulu Brysselissä 70-80 -lukujen vaihteessa: meitä otettiin ensimmäiselle vuodelle 49 opiskelijaa 19 eri maasta, mutta ainoastaan yksi oli Itäblokin puolelta, silloisesta Tsekkoslovakiasta.
UNESCO (Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö) perustettiin heti sodan jälkeen 1945 ja sen alaisuuteen perustettiin myös useita järjestöjä kulttuurin eri osa-alueille. Yksi näistä oli ITI, International Theatre Institute (perustettu 1948) mm. kulttuurivaihtoa ja taiteilijavierailuja helpottamaan. ITI:n 92 jäsenmaassa on jokaisessa oma ITI-keskuksensa ja järjestö oli rakenteeltaan jakautunut eri komiteoihin, kuten Musiikkiteatteri-, Näytelmäkirjailija- ja Tanssikomitea, jonka yhtenä tehtävänä oli auttaa kansainvälisiä balettikilpailuja mm. matkustamisrajoitusten suhteen, jotta kilpailut olisivat aidosti kansainvälisiä.
Kansainvälisiä balettikilpailuja oli järjestetty jo paljon aikaisemmin, Bulgarian Varnan ensimmäiset kilpailut jo 1964. Ensimmäisen Helsingin kilpailun pohjalla oli myös Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla järjestetyt Kansallinen balettikilpailu 1978 ja Pohjoismainen Nuorten tanssijoiden kilpailu vuonna 1982. Tuolloin Kuopion festivaalin taiteellisena johtajana oli Doris Laine.
Pääroolit
Miten kilpailu etenee tanssijan kannalta? Tietenkin ykkösasia on päätös kilpailuun lähtemisestä, valmentajan/harjoittajan löytäminen, variaatioiden ja nykytanssinumeroiden valinta, musiikkien etsintä, harjoitteleminen, esiintymisasujen hankinta, esityslupien varmistaminen musiikeille ja koreografioille, jo kauan ennen kilpailun alkua. Kilpailuhakemukseen tarvitaan selvitys koulutuksesta, kilpailuohjelmisto, kasvokuva ja (nykyään) videotaltiointi jostain variaatiosta. Näiden videoiden avulla tanssin ammattilaisista koostuva esiraati valitsee kilpailijat, jotka hyväksytään kilpailuun. Sen jälkeen toimitetaan kilpailutoimistoon kaikkien esitysten musiikit.
Kilpailun alkaessa tanssija ilmoittautuu kilpailutoimistoon, joka sijaitsee joko kilpailijoiden hotellissa tai Oopperassa. Samalla tarkistetaan kilpailuun etukäteen ilmoitettu ohjelmisto. Kaikki kilpailijat majoitetaan kilpailun toimesta hotelliin koko kilpailun ajaksi. Myös pudonneet tanssijat voivat siis käydä kilpailun treenaustunneilla ja katsoa muiden suorituksia.
Joissain Helsingin kilpailuissa on pidetty pudonneille kilpailijoille mestarikursseja, joissain taas joku tuomaristosta on antanut palautetta esiintymisestä ja joskus on järjestetty pudonneille kilpailijoille mahdollisuus esittää nykytanssinumeronsa Esplanadin lavalla pidetyssä avoimessa yleisöesityksessä.
Kilpailun ohjelmaan sisällytetään joka-aamuisten treenaustuntien lisäksi vähintään yksi tunti päivässä harjoitusaikaa treenaussalissa. Sen lisäksi kukin kilpailija saa näyttämöharjoitusaikaa 1. kierroksella 15–20 minuuttia kahta variaatiotaan varten. Ennen harjoitusaikaa tanssijalta kysytään vielä kerran variaatioiden järjestys sekä kunkin variaation aloitus, alkaako numero musiikilla, alkuasennosta vai liikemerkistä.
Kilpailuun on etukäteen rakennettu 3–5 erisävyistä valotilannetta, joista tanssija valitsee haluamansa. Tämän voi tietysti vaihtaa, kun valot näkee varsinaisen harjoituksen aikana. Tanssin asiantuntijat merkkaavat nämä tiedot muistiin ja välittävät ne oopperan näytäntöjärjestäjälle, joka iskuttaa valo-, ääni- ja näyttämötekniikkaa milloin valo vaihtuu, musiikki alkaa, jne. Joskus nuori kilpailija on saattanut tulla kaukaakin yksin ja valojen päättäminen voi tuntua hankalalta, tätä varten kokeneet ja pätevät harjoitusvastaavat ovat valmiita auttamaan ja tukemaan tanssijaa, jotta olo harjoituksissa olisi tanssijalle mahdollisimman turvallinen.
On ollut erittäin kiinnostavaa nähdä vuosien varrella miten eri tanssijat suhtautuvat näyttämöharjoitukseensa. Joku tulee harjoitukseen yksin, valitsee sopivan valon, kävelee variaationsa läpi tilankäytön kannalta ja poistuu tyytyväisenä. Joku toinen saattaa tulla 1–2 opettajan/valmentajan kanssa ja käyttää harjoitusaikansa tarkkaan viimeistä minuuttia myöten.
Tuomaristo
Kilpailun tuomariston valitsee tuomariston puheenjohtaja omien kontaktiensa kautta. Kilpailujen alusta lähtien tuomariston puheenjohtaja on ollut Suomen Kansallisbaletin taiteellinen johtaja. Tuomarit ovat olleet baletinjohtajia, tunnettuja tanssijoita, opettajia tai koreografeja. Kokouksissaan ennen kilpailua tuomaristo päättää arvostelunsa suuntaviivat; joskus annetaan pisteitä tanssijalle kokonaisuutena, joskus annetaan pisteet erikseen tanssitekniikasta, taiteellisuudesta, jne. Jokaisen kilpailuillan jälkeen annetuista pisteistä pudotetaan pois suurin ja pienin pistemäärä ja lopuista lasketaan keskiarvo, joka siis on tanssijan tulos. Jos pisteitä on kahdella tanssijalla yhtä paljon, tuomaristo keskustelee ja päättää, kumpi tanssijoista määritellään ’korkeammalle’.
“Tuomarina työskentely kiinnostaa monia, kun toivottuja tuomareita kysytään. Kymmenen päivän poissaolo varsinaisesta työstä kesken näytäntökauden aiheuttaa toki aina haastetta. Tuomaristo päättää kokouksessaan ennen kilpailua pisteiden asteikon, joskus on pisteitä annettu yhdestä kymmeneen, joskus yhdestä viiteen. Tuomarin kanssa samassa laitoksessa työskenteleviä tanssijoita ei tuomari saa arvostella. Ennen kilpailua samassa laitoksessa työssä olleita tai tuomarin kouluttamia tanssijoita tuomarit saavat arvostella omantunnon mukaan.“ Liisa Härö, tuomariston sihteeristössä/sihteerinä 1995–2022
Lämmittely
Jos Helsingin kansainvälinen balettikilpailu pitäisi tiivistää kahteen sanaan, ne olisivat Doris Laine. Kilpailua ei koskaan olisi järjestetty ilman Dorista. Toinen legendaarinen hahmo kilpailujen historiassa on alkuaikojen kilpailujen johtaja, Suomen ITI-keskuksen johtaja Riitta Seppälä. Näin hän muistelee Doris Lainetta ja tapahtumia ennen ensimmäistä kilpailua:
“Doris Laine on jättänyt pysyvän jäljen Suomen tanssitaiteeseen ja kulttuuripolitiikkaan laajemminkin. Loistokkaan primaballerinan uran jälkeen hän teki toisen yhtä loistavan uran tanssin vaikuttajana ja baletinjohtajana Suomessa ja Berliinissä. Eläkeläisenä hän paneutui koko tarmollaan Suomen tanssitaiteen rakenteiden ja rahoituksen vahvistamiseen ja alan kansainvälistämiseen.
Solistivierailuillaan lukuisissa maissa hän oli luonut laajan kansainvälisen verkoston. Nämä yhteydet vahvistuivat ja kasvoivat, kun Doris lähti mukaan Unescon puitteissa toimivan Kansainvälisen teatteri-instituutin ITI:n toimintaan 70-luvulla ja valittiin ITI:n Tanssikomitean johtokunnan jäseneksi ja sihteeriksi. Tanssikomitean piirissä käsiteltiin mm. kansainvälisiä balettikilpailuja, joiden tuomaristoissa kielitaitoinen ja energinen Doris oli toiminut vuodesta 1965 lähtien, vuonna 1984 jo parisenkymmentä kertaa. Varnan, Jacksonin ja Moskovan kilpailujen tuomaristojen jäsenenä Doris oli nähnyt, miten monen tanssijan kansainvälinen ura sai vauhtia kilpailuista.
Doris halusi vahvistaa myös suomalaisten tanssijoiden kansainvälistymistä ja 1980-luvun alussa hän ehdotti ITI:n Suomen keskukselle kansainvälisen balettikilpailun järjestämistä Helsingissä. Suuruudenhullu idea ei aluksi saanut pienintäkään kannatusta Suomen ITI-keskuksessa, jonka hallituksessa Doris oli ainoa tanssin edustaja. Mistä tilat, mistä rahat, mistä kilpailijat, ketkä tapahtuman suostuisivat järjestämään? Vakuuttuneina siitä, että hanke ei toteutuisi, hallitus antoi lopulta Dorikselle luvan yrittää.
Doris ryhtyi työhön. Hän neuvotteli Helsingin kaupunginteatterin kanssa ja sai lupauksen tiloista kaksi viikkoa kestävälle kilpailulle juhannuksen jälkeen kesä-heinäkuussa 1984. Roimat kustannukset eivät lannistaneet Dorista. Ne rahathan oli vain hankittava. Doris oli yhteydessä opetusministeriöön ja Helsingin kaupunginjohtajaan, selvitti kilpailun merkityksen ja rahoitustarpeen henkilökohtaisissa tapaamisissa. Seuraavaksi Doris pyysi apua ystävältään Aatos Erkolta ja hänen kanssaan luotiin kilpailun rahoitusstrategia. Erkon avulla Doris sai myös yhteyksiä liike-elämään ja hankki kilpailulle tukijoita. Hän tapasi myös kaikkien suurten kulttuuria rahoittavien säätiöiden asiamiehet ja hallituksen puheenjohtajat.
Kun hanketta seuraavan kerran esiteltiin Suomen ITI:lle, alustava lupaus tuesta oli saatu ministeriöltä, Helsingin kaupungilta, Suomen kulttuurirahastolta ja Jenny ja Antti Wihurin rahastolta, Sanoma OY:ltä, Kansallis-Osake-Pankilta, Nokialta, Koneelta ja Finnairilta. Suomen ITI-keskuksen toimiston henkilöstö oli sitoutunut hankkeeseen ja otti sekä taloudellisen että järjestelyvastuun tapahtumasta, jonka budjetti oli moninkertainen keskuksen tavanomaiseen vuosibudjettiimme nähden. Hallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä Doriksen esitys.” Riitta Seppälä, kilpailun johtaja 1984–1991