Marian Walter

Berliinin valtionbaletin ensitanssija
3. palkinnon voittaja seniorisarjassa 2005

 

Muistojani Helsingin kansainvälisestä balettikilpailusta

Kilpailin Helsingissä ensimmäistä kertaa yhdessä vaimoni, balettitanssija Iana Salenkon kanssa. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja saimme monia uusia ystäviä.

Kilpailun kohokohta

Kilpailun kohokohta oli saamani kolmas palkinto kaikkien niiden hienojen tanssijoiden joukosta. En todellakaan osannut odottaa sitä!

Kehittyminen tanssijana

Pystyin kehittämään taitojani kaksintanssissa, sillä esitin lavalla ensimmäistä kertaa kokonaisen pas de deux'n.

Kilpailun järjestelyistä

Kaikki järjestelyt hoidettiin ammattitaidolla ja hyvin.

Mitä opin

Opin keskittymään itseeni ja omaan suoritukseeni. Kilpailussa on paljon upeita tanssijoita, mutta heidän tanssiinsa ei voi kiinnittää liikaa huomiota ilman että oma suoritus kärsii.

Balettikilpailujen merkitys nuorelle tanssijalle

Suosittelen kilpailuihin osallistumista, sillä se on haastavaa sekä hermoille että vartalolIe. Kilpaileminen kehittää myös keskittymiskykyä. Balettikilpailujen kautta nuori tanssija saa tärkeää esiintymiskokemusta ja nimensä kuuluviin baletin maailmassa.