Kilpailun historia

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu sai alkunsa yli 40 vuotta sitten. Mitä kaikkea mahtuu kilpailun historiaan? Timo Sokura, pitkän linjan tanssin ammattilainen sekä Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistyksen hallituksen jäsen, kertoo kilpailuista vuosikymmenten aikana.

Yritän tässä historiikissa kertoa jotain kilpailuista ja niiden järjestelyistä vuosien ja vuosikymmenten aikana. Olen ilokseni saanut olla mukana yhtä lukuun ottamatta kaikissa kilpailuissa monenlaisissa tehtävissä.

Muistelua varten olen käynyt läpi Kansainvälisen Teatteri-Instituutin (ITI) Suomen keskuksen tanssijaoston pöytäkirjat ja muun materiaalin Teatterimuseossa ja Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu –yhdistyksen pöytäkirjat ja muun arkistomateriaalin Aleksanterin teatterissa, jossa yhdistys on pitänyt pientä toimistohuonetta. Olen ollut yhteydessä kaikkien kilpailujen pääsihteereihin ja kilpailujohtajiin ja pyytänyt heiltä kommentteja kilpailuista. Lainauksia on mukana balettikilpailujen käsiohjelmakirjasista. Olin myös yhteydessä kaikkiin löytämiini Grand Prix-voittajiin ja kyselin heiltä kommentteja kilpailusta ja sen merkityksestä heidän ammattiurallaan. Haastattelin lisäksi ITI:n Suomen keskuksen johtaja Riitta Seppälää ja monen Kansallisbaletin johtajan assistenttia Liisa Häröä, jotka molemmat ovat merkittävästi vaikuttaneet kilpailuun ja sen onnistumiseen. Pyysin tervehdykset Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu -yhdistyksen puheenjohtajilta. Enkä malta olla kertomatta omakohtaisia kokemuksia kilpailujen värikkäistä vaiheista. Samalla selviää myös miten toinen maailmansota liittyy balettikilpailuihin, tai miksi puhallinorkesterien lähellä kannattaa olla varovainen ja kuinka balettikilpailu liittyy suomalaiseen jouluperinteeseen.

Prologi

Millainen maailma oli silloin kun ensimmäistä kilpailua alettiin suunnitella 80-luvun alkupuolella? Toisesta maailmansodasta oli yli 30 vuotta ja Eurooppa oli jakautunut kahtia, Berliini jopa muurin voimin. Eri puolet, itä- ja länsiblokki, olivat eriytyneet ja eristäytyneet kauas toisistaan. Kulttuurivaihto, ulkomainen opiskelu, matkustaminen ja monet muut tänä päivänä itsestään selvät asiat olivat tuolloin huomattavasti hankalampia. Esimerkkinä voisi olla oma opiskelupaikkani, MUDRA-koulu Brysselissä 70-80 -lukujen vaihteessa: meitä otettiin ensimmäiselle vuodelle 49 opiskelijaa 19 eri maasta, mutta ainoastaan yksi oli Itäblokin puolelta, silloisesta Tsekkoslovakiasta.

UNESCO (Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö) perustettiin heti sodan jälkeen 1945 ja sen alaisuuteen perustettiin myös useita järjestöjä kulttuurin eri osa-alueille. Yksi näistä oli ITI, International Theatre Institute (perustettu 1948) mm. kulttuurivaihtoa ja taiteilijavierailuja helpottamaan. ITI:n 92 jäsenmaassa on jokaisessa oma ITI-keskuksensa ja järjestö oli rakenteeltaan jakautunut eri komiteoihin, kuten Musiikkiteatteri-, Näytelmäkirjailija- ja Tanssikomitea, jonka yhtenä tehtävänä oli auttaa kansainvälisiä balettikilpailuja mm. matkustamisrajoitusten suhteen, jotta kilpailut olisivat aidosti kansainvälisiä.

Kansainvälisiä balettikilpailuja oli järjestetty jo paljon aikaisemmin, Bulgarian Varnan ensimmäiset kilpailut jo 1964. Ensimmäisen Helsingin kilpailun pohjalla oli myös Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla järjestetyt Kansallinen balettikilpailu 1978 ja Pohjoismainen Nuorten tanssijoiden kilpailu vuonna 1982. Tuolloin Kuopion festivaalin taiteellisena johtajana oli Doris Laine.

Pääroolit

Miten kilpailu etenee tanssijan kannalta? Tietenkin ykkösasia on päätös kilpailuun lähtemisestä, valmentajan/harjoittajan löytäminen, variaatioiden ja nykytanssinumeroiden valinta, musiikkien etsintä, harjoitteleminen, esiintymisasujen hankinta, esityslupien varmistaminen musiikeille ja koreografioille, jo kauan ennen kilpailun alkua. Kilpailuhakemukseen tarvitaan selvitys koulutuksesta, kilpailuohjelmisto, kasvokuva ja (nykyään) videotaltiointi jostain variaatiosta. Näiden videoiden avulla tanssin ammattilaisista koostuva esiraati valitsee kilpailijat, jotka hyväksytään kilpailuun. Sen jälkeen toimitetaan kilpailutoimistoon kaikkien esitysten musiikit.

Kilpailun alkaessa tanssija ilmoittautuu kilpailutoimistoon, joka sijaitsee joko kilpailijoiden hotellissa tai Oopperassa. Samalla tarkistetaan kilpailuun etukäteen ilmoitettu ohjelmisto. Kaikki kilpailijat majoitetaan kilpailun toimesta hotelliin koko kilpailun ajaksi. Myös pudonneet tanssijat voivat siis käydä kilpailun treenaustunneilla ja katsoa muiden suorituksia.

Joissain Helsingin kilpailuissa on pidetty pudonneille kilpailijoille mestarikursseja, joissain taas joku tuomaristosta on antanut palautetta esiintymisestä ja joskus on järjestetty pudonneille kilpailijoille mahdollisuus esittää nykytanssinumeronsa Esplanadin lavalla pidetyssä avoimessa yleisöesityksessä.

Kilpailun ohjelmaan sisällytetään joka-aamuisten treenaustuntien lisäksi vähintään yksi tunti päivässä harjoitusaikaa treenaussalissa.  Sen lisäksi kukin kilpailija saa näyttämöharjoitusaikaa 1. kierroksella 15–20 minuuttia kahta variaatiotaan varten. Ennen harjoitusaikaa tanssijalta kysytään vielä kerran variaatioiden järjestys sekä kunkin variaation aloitus, alkaako numero musiikilla, alkuasennosta vai liikemerkistä.

Kilpailuun on etukäteen rakennettu 3–5 erisävyistä valotilannetta, joista tanssija valitsee haluamansa. Tämän voi tietysti vaihtaa, kun valot näkee varsinaisen harjoituksen aikana. Tanssin asiantuntijat merkkaavat nämä tiedot muistiin ja välittävät ne oopperan näytäntöjärjestäjälle, joka iskuttaa valo-, ääni- ja näyttämötekniikkaa milloin valo vaihtuu, musiikki alkaa, jne. Joskus nuori kilpailija on saattanut tulla kaukaakin yksin ja valojen päättäminen voi tuntua hankalalta, tätä varten kokeneet ja pätevät harjoitusvastaavat ovat valmiita auttamaan ja tukemaan tanssijaa, jotta olo harjoituksissa olisi tanssijalle mahdollisimman turvallinen.

On ollut erittäin kiinnostavaa nähdä vuosien varrella miten eri tanssijat suhtautuvat näyttämöharjoitukseensa. Joku tulee harjoitukseen yksin, valitsee sopivan valon, kävelee variaationsa läpi tilankäytön kannalta ja poistuu tyytyväisenä. Joku toinen saattaa tulla 1–2 opettajan/valmentajan kanssa ja käyttää harjoitusaikansa tarkkaan viimeistä minuuttia myöten.

Tuomaristo

Kilpailun tuomariston valitsee tuomariston puheenjohtaja omien kontaktiensa kautta. Kilpailujen alusta lähtien tuomariston puheenjohtaja on ollut Suomen Kansallisbaletin taiteellinen johtaja. Tuomarit ovat olleet baletinjohtajia, tunnettuja tanssijoita, opettajia tai koreografeja. Kokouksissaan ennen kilpailua tuomaristo päättää arvostelunsa suuntaviivat; joskus annetaan pisteitä tanssijalle kokonaisuutena, joskus annetaan pisteet erikseen tanssitekniikasta, taiteellisuudesta, jne. Jokaisen kilpailuillan jälkeen annetuista pisteistä pudotetaan pois suurin ja pienin pistemäärä ja lopuista lasketaan keskiarvo, joka siis on tanssijan tulos. Jos pisteitä on kahdella tanssijalla yhtä paljon, tuomaristo keskustelee ja päättää, kumpi tanssijoista määritellään ’korkeammalle’.

“Tuomarina työskentely kiinnostaa monia, kun toivottuja tuomareita kysytään. Kymmenen päivän poissaolo varsinaisesta työstä kesken näytäntökauden aiheuttaa toki aina haastetta. Tuomaristo päättää kokouksessaan ennen kilpailua pisteiden asteikon, joskus on pisteitä annettu yhdestä kymmeneen, joskus yhdestä viiteen. Tuomarin kanssa samassa laitoksessa työskenteleviä tanssijoita ei tuomari saa arvostella. Ennen kilpailua samassa laitoksessa työssä olleita tai tuomarin kouluttamia tanssijoita tuomarit saavat arvostella omantunnon mukaan.“ Liisa Härö, tuomariston sihteeristössä/sihteerinä 1995–2022

Lämmittely

Jos Helsingin kansainvälinen balettikilpailu pitäisi tiivistää kahteen sanaan, ne olisivat Doris Laine. Kilpailua ei koskaan olisi järjestetty ilman Dorista.  Toinen legendaarinen hahmo kilpailujen historiassa on alkuaikojen kilpailujen johtaja, Suomen ITI-keskuksen johtaja Riitta Seppälä. Näin hän muistelee Doris Lainetta ja tapahtumia ennen ensimmäistä kilpailua:

“Doris Laine on jättänyt pysyvän jäljen Suomen tanssitaiteeseen ja kulttuuripolitiikkaan laajemminkin. Loistokkaan primaballerinan uran jälkeen hän teki toisen yhtä loistavan uran tanssin vaikuttajana ja baletinjohtajana Suomessa ja Berliinissä. Eläkeläisenä hän paneutui koko tarmollaan Suomen tanssitaiteen rakenteiden ja rahoituksen vahvistamiseen ja alan kansainvälistämiseen.

Solistivierailuillaan lukuisissa maissa hän oli luonut laajan kansainvälisen verkoston. Nämä yhteydet vahvistuivat ja kasvoivat, kun Doris lähti mukaan Unescon puitteissa toimivan Kansainvälisen teatteri-instituutin ITI:n toimintaan 70-luvulla ja valittiin ITI:n Tanssikomitean johtokunnan jäseneksi ja sihteeriksi. Tanssikomitean piirissä käsiteltiin mm. kansainvälisiä balettikilpailuja, joiden tuomaristoissa kielitaitoinen ja energinen Doris oli toiminut vuodesta 1965 lähtien, vuonna 1984 jo parisenkymmentä kertaa. Varnan, Jacksonin ja Moskovan kilpailujen tuomaristojen jäsenenä Doris oli nähnyt, miten monen tanssijan kansainvälinen ura sai vauhtia kilpailuista.

Doris halusi vahvistaa myös suomalaisten tanssijoiden kansainvälistymistä ja 1980-luvun alussa hän ehdotti ITI:n Suomen keskukselle kansainvälisen balettikilpailun järjestämistä Helsingissä. Suuruudenhullu idea ei aluksi saanut pienintäkään kannatusta Suomen ITI-keskuksessa, jonka hallituksessa Doris oli ainoa tanssin edustaja. Mistä tilat, mistä rahat, mistä kilpailijat, ketkä tapahtuman suostuisivat järjestämään? Vakuuttuneina siitä, että hanke ei toteutuisi, hallitus antoi lopulta Dorikselle luvan yrittää.

Doris ryhtyi työhön. Hän neuvotteli Helsingin kaupunginteatterin kanssa ja sai lupauksen tiloista kaksi viikkoa kestävälle kilpailulle juhannuksen jälkeen kesä-heinäkuussa 1984. Roimat kustannukset eivät lannistaneet Dorista. Ne rahathan oli vain hankittava. Doris oli yhteydessä opetusministeriöön ja Helsingin kaupunginjohtajaan, selvitti kilpailun merkityksen ja rahoitustarpeen henkilökohtaisissa tapaamisissa. Seuraavaksi Doris pyysi apua ystävältään Aatos Erkolta ja hänen kanssaan luotiin kilpailun rahoitusstrategia. Erkon avulla Doris sai myös yhteyksiä liike-elämään ja hankki kilpailulle tukijoita. Hän tapasi myös kaikkien suurten kulttuuria rahoittavien säätiöiden asiamiehet ja hallituksen puheenjohtajat.

Kun hanketta seuraavan kerran esiteltiin Suomen ITI:lle, alustava lupaus tuesta oli saatu ministeriöltä, Helsingin kaupungilta, Suomen kulttuurirahastolta ja Jenny ja Antti Wihurin rahastolta, Sanoma OY:ltä, Kansallis-Osake-Pankilta, Nokialta, Koneelta ja Finnairilta. Suomen ITI-keskuksen toimiston henkilöstö oli sitoutunut hankkeeseen ja otti sekä taloudellisen että järjestelyvastuun tapahtumasta, jonka budjetti oli moninkertainen keskuksen tavanomaiseen vuosibudjettiimme nähden. Hallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä Doriksen esitys.” Riitta Seppälä, kilpailun johtaja 1984–1991

Ensimmäiseen kilpailuun hyväksyttiin lähes sadasta hakijasta 74 kilpailijaa, peruutusten jälkeen kilpailijoita oli lopulta mukana 62 kpl 17 eri maasta. Kilpailun osanottajat valittiin eri maiden ITI-keskusten, baletinjohtajien tai opettajien suosittelemina. ITI:n Kansainvälinen tanssikomitea myös hyväksyi kilpailun säännöt.

Järjestäjämaan omien osallistujien menestys oli hyvä: Kirsi Aromaa naisten seniorisarjan toisena, Jukka Aromaa seniorimiesten kolmantena ja Nina Marttinen koreografiakilpailun jaetulla kolmannella sijalla.

Heti ensimmäisessä kilpailussa palkitut saivat myös suuren tanssinystävän, kuvataiteilija Laila Pullisen suunnittelemat, upeat L’oiseau du Feu (Tulilintu) -nimiset palkintopatsaat. Pullinen suunnittelemat patsaat oli alun perin tarkoitus sijoittaa suurempina (tulevan) uuden Oopperatalon lähistölle ulos. Tämän suunnitelman kariuduttua hankki balettikilpailu pienoiskoossa hienot patsaat palkinnoiksi. Pullinen viimeisteli kaikki palkintopatsaat itse käsin.

 ”Baletti oli kiinnostanut häntä lapsuudesta saakka. Hänen mukaansa klassisen baletin pitäytyminen sääntöjen ehdottomuudessa on merkittävää klassisten taiteen perinteen ylläpitämisen kannalta. Pullinen näkee baletin viimeisenä taidemuotona, joka tuo eteemme henkevyyttä, kurinalaisuutta, voimaa ja kauneutta tavoittelevan ihmishahmon.” Virpi Nikkari (kirjassa Laila Pullinen Piirustuksia ja runoja)

Juniorisarjan tanssijoiden tuli olla 15–19-vuotiaita kilpailun alkaessa ja seniorien 20–26-vuotiaita. Kilpailu järjestettiin Helsingin kaupunginteatterissa, koska Helsingissä ei tuolloin ollut toista riittävän suurta näyttämöä kansainväliselle kilpailulle. Neuvotteluissa teatterin käytöstä lienee helpottanut se, että teatterinjohtaja Ralf Långbacka oli samaan aikaan myös Suomen ITI-keskuksen puheenjohtaja.

Kontaktiensa ansiosta oli Doris Laine kutsunut tuomaristoon merkittävän joukon tanssialan huippunimiä ja tuomariston listalla oli monia tuon ajan balettimaailman legendoja.

Kilpailussa oli kolme erää ja sääntöjen mukaan ensimmäisessä erässä tanssittiin klassisia numeroita, toisessa erässä ‘osa nykybaletista tai soolo, jonka koreografia on tehty 1950 jälkeen’ ja kolmannessa erässä klassista balettia ja ‘kohtaus tai soolo vuoden 1974 jälkeen tehdystä tanssiteoksesta’. Tuohon aikaan uudemmat koreografiat eivät välttämättä tarkoittaneet modernia tai nykytanssia, jotka tuolloin olivat osassa kilpailijamaista harvinaisia; muistan jonkun toisessa erässä jopa tanssineen ukrainalaisen kansantanssipohjaisen Gopakin.

Juhlavissa avajaisissa teatterin suurella näyttämöllä esiintyi Helsingin Varuskuntasoittokunta ja järjestäjätahon tervehdyksen toi Ralf Långbacka. Kilpailun avasi opetusministeri Kaarina Suonio, kaupungin tervehdyksen toi apulaiskaupunginjohtaja Anna-Liisa Hyvönen ja tuomariston sekä kilpailijat esitteli kilpailun juontaja, Taiteilijaprofessori Heikki Värtsi.

Kilpailujärjestelyihin saatiin apua monta kautta; mm. vapaaehtoisten Attaseakoulutukseen oppia saatiin vuonna 1983 Helsingissä pidetyistä Yleisurheilun MM-kisoista.

Ensimmäinen kilpailu onnistui todella upeasti. ITI:n Kansainvälinen Tanssikomitea hyväksyi Helsingin kansainvälisen balettikilpailun virallisten kilpailujen joukkoon eli samaan arvostettuun ryhmään kuin Varna, Moskova ja Jackson. Esimerkkinä menestyksestä oli myös tanssin saama julkisuus: ansiokkaasti säilytetyt lehtileikkeet vievät A3-kokoisesta leikekirjasta 90 sivua. Onkohan mistään tanssitapahtumasta tässä maassa sitä ennen tai sen jälkeen kirjoitettu yhtä paljon? Tosin siihen aikaan oli monissa lehdissä kulttuuri- tai jopa tanssitoimittaja toisin kuin nyt.

Tuomaristolle oli järjestetty runsaasti oheisohjelmaa tuomaroinnin lisäksi: Vierailu Smolnassa opetusministeri Kaarina Suonion vieraana, kiertoajelu Helsingissä, retki Suomenlinnaan ja Hämeenlinnaan, jossa kaupunki järjesti vastaanoton, Yhdysvaltojen suurlähetystön vastaanotto, risteily purjeveneellä ja retkilounas saaristossa, vierailuja Teatterimuseossa, Sanomalassa, Arabian tehtailla, Hvitträskissä, Riihimäen Lasimuseossa ja Rajamäen tehdasmuseossa. Kilpailun aikana pidettiin myös ITI:n Kansainvälisen Tanssikomitean kokous. Melkoisen täysiä päiviä tuomareille! Tuolloin kilpailu kesti 14 päivää. Koko kilpailuväelle järjestettiin välipäivänä J. L. Runeberg-laivalla matka Haikon kartanoon, lounas ja paluumatka linja-autoilla.

Näin muistelee Riitta Seppälä kilpailun kulkua:

”Me onnistuimme yhdessä toteuttamaan kilpailun kaikella kunnialla, jopa kiitoksin ja tappiotta. Yleisö tuli kesähelteellä ja täytti kaupunginteatterin suuren katsomon illasta toiseen. Kukaan meistä ei ikinä unohda Itä-Saksan Oliver Matzin ja Neuvostoliiton Vadim Pisarevin baletin ’kaksintaistelua’ finaali-iltana!

Kilpailun henkilöstö venyi tapahtuman vaatimaan työrupeamaan tunteja ja vaivoja laskematta. Mutta niin teki myös Doris. Hän oli kaveri ja työtoveri, jolle mikään työtehtävä ei ollut liian arvotonta. Me tarvitsimme häntä, hän oli ainoa, jolla oli kokemusta muista kilpailuista. Kilpailun tuoksinassa Doris saavutti aidon ihailumme ja kunnioituksemme. Hän seurusteli päivisin kaikilla kielillä tuomareiden, VIP-vieraiden ja lehdistön kanssa, istui näytännöissä tuomaristossa juhlapukuisena, ja vietti yöt kanssamme iltapuvun helmat ylös käärittyinä, tehden harjoitusaikatauluja, seuraavan päivän iltaohjelmaa ja tiedotteita kilpailijoille. Siihen aikaan ei ollut tekstipohjia tietokoneilla vaan kaikki paperityöt tehtiin yöllä. Yöt venyivät aamuviiteen ja kuuteen ennen kuin kaikki oli valmista seuraavaan päivään.” Riitta Seppälä, kilpailun johtaja 1984-1991

Kiitoskirje lähetettiin kilpailun jälkeen kaikille kilpailijoille 19.7.1984:

”Hyvä ystävä, Haluaisimme kiittää sinua osallistumisestasi Kansainväliseen Balettikilpailuun. Elämämme tuntuu tyhjältä kilpailun jälkeen ja siksi olemmekin selailleet kilpailusta otettuja valokuvia, joista haluaisimme lähettää myös yhden sinulle muistoksi. Toivomme sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja urallasi. Ystävällisin terveisin, ITI:n ja PTU:n (Pohjoismaiden Teatteriunioni) Suomen keskus.”

Ensimmäisessä kilpailussa olin mukana Yleisradion riveissä haastattelemassa kilpailijoita ja tuomaristoa tekeillä olevaa tv-ohjelmaa varten. Kilpailunumeroista parhaiten 42 vuoden takaa on mieleen jäänyt Kanadan Anik Bissonnette ja Louis Robitaille, etenkin heidän moderni, koreografiakilpailun voittajan, Eddy Toussaintin koreografia A Simple Moment Albinonin musiikkiin. Mieleenpainuva oli myös britti Ysabelle Taylorin itselleen tekemä moderni koreografia Linnunlaulu (Birdsong), jonka äänitaustana olivat pelkät lintujen äänet -rohkea ja ennakkoluuloton valinta kansainväliseen kilpailuun!

“Mitä balettikilpailu merkitsee? Valmentautuessaan kisaan tanssija työskentelee päämäärätietoisesti parantaakseen teknistä taitoaan ja taiteellista ilmaisuaan. Vaikka tanssija ei tulisikaan palkituksi, hän on edistynyt omalla urallaan -mikä on jo palkinto sinänsä. Jos sijoittuu, pääsee koreografien, johtajien ja lehdistön tietoisuuteen ja näin hänelle voi avautua monia mielenkiintoisia työtilaisuuksia.” Doris Laine 1991 kilpailun käsiohjelmassa

Toiseen kilpailuun haki 120 tanssijaa, mukaan hyväksyttiin 85 ja loukkaantumisten ja muiden peruutusten jälkeen 68 tanssijaa tuli paikalle 22 eri maasta. Suomalaiskatsojien iloksi palkittiin Tero Saarisen Around a Circle koreografiakilpailun jaetulla toisella sijalla, lahjakkuus tuli esille jo silloin.

Kilpailijoiden ikäsarjoja muutettiin tähän kilpailuun, juniorit olivat 15–18 -vuotiaita ja seniorit 19–26-vuotiaita. Kiinalaisen tanssin tasosta saatiin selkeä ennakkoaavistus: mukaan tuli ensi kertaa kolme tanssijaa, joista kaksi palkittiin!

Avajaisissa Kaartin soittokunta soitti Marsalkan hopeatorvet ja Juhlamarssin Isänmaalle, kilpailun avasi taiteilijaprofessori Ralf Långbacka, kuultiin kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaan tervehdys. Kilpailun juontajana minulla oli ilo esitellä kilpailijat ja tuomaristo kolmella kielellä.

Toisessa kilpailussa tehtäviini tuottajana kuului juontamisen ohella myös toimia harjoitussalien ja näyttämöharjoitusten aikatauluvastaavana, näyttämöharjoitusten valvojana, kilpailijoiden pukuhuoneiden jakajana – tulihan tiedotusvälineitä varten tietää mistä tanssijat milloinkin voi löytää. Näissä puuhissa meni eri kierrosten välisinä öinä 04–05 asti aamulla. Tuomaristo saattoi kierroksen päätyttyä käydä illallisella ja vasta sen jälkeen ryhtyä pohtimaan ketkä pääsevät jatkoon – ja niinpä tulokset saatiin joskus 02 aikaan ja silloin pääsimme aloittamaan seuraavan aamun harjoitusaikataulun rakentamisen ja illan käsiohjelman tekemisen. Tietokoneita ei tuohon aikaa ollut ja kaikki tehtiin käsin. Onneksi Teatterikulman toimistossa oli mukavaa seuraa: ITI:n ja balettikilpailun tiedottaja Anneli Suur-Kujala tekemässä käsiohjelmia.

Tämän kilpailun yhteyteen järjesti Suomen Tanssitaiteilijain liitto kilpailijoille ja tuomaristolle Suomalaisen tanssin illan. Ilta onnistui hienosti, vaikka helpommankin paikan esitykselle olisi voinut löytää, nyt esityspaikkana oli Suomenlinnan Tenalji von Fersen, joka tietysti vaati melkoisen rakentamisen näyttämöineen ja lämmityksineen.

Muistan hyvin yllätykseni, kun kerran kotimatkalla 04 aikaan aamulla sain tehtäväkseni viedä jatkoon päässeiden listan ja aamun harjoitusaikataulun tanssijoiden hotelliin. Oletin tämän tehtävän sujuvan tyhjässä hotellin aulassa, mutta liki kaikki tanssijat ja valmentajat olivat odotelleet listan tulemista lähes läpi yön.

Myös mukavia pieniä yllätyksiä koettiin: saimme toimiston porukan kesken jakaa yhden kunniakirjan Staff’s favourite -tanssijalle. Italian Maria Ambra Vallo oli positiivisella energiallaan selvä valinta. Suurin yllätys itselleni oli tuomariston allekirjoittama kunniakirja Best Speaker -tittelillä gaalan jälkeisessä iltajuhlassa. Vieläkin suuret kiitokset avusta kilpailusihteeri Eva Jarne-Kautolle, joka loistavan ranskan kielitaidon ansiosta oli korvaamaton apu etiketin mukaisia juontoja pohdittaessa!

Juontamisesta kerron lisää tuonnempana, mutta erittäin iloinen olin jo ensimmäisestä juontokeikasta saamastani palautteesta:

”En stor och vacker ros förtjänar Danskonstnärs-förbundets ordförande Timo Sokura som var språkkunnig, saklig och charmant konferencier vid alla föreställningar.” Suzanne Järnefelt, Hufvudstadsbladet 8.7.1991

Kilpailuun ilmoittautui kaikkiaan 220 tanssijaa 44 maasta, heistä 123 valittiin mukaan ja peruutusten jälkeen kilpailuun osallistui 79 tanssijaa.

Suomalaiset kilpailijat ilahduttivat tälläkin kertaa: Nina Hyvärinen tanssi seniorinaisten jaetulle toiselle sijalle ja Jonas Lundqvist miesten kolmanneksi. Kilpailun mitalisteille jaettiin jälleen taiteilija Laila Pullisen L’oiseau du feu (Tulilintu)–nimiset patsaat.

Doris Laine oli edellisen kilpailun jälkeen siirtynyt johtamaan Berliinin Komische Operin balettia, mutta palasi Helsinkiin sopivasti seuraamaan kilpailua arvostettuna Kunniapuheenjohtajana –ja puolustamaan leijonan lailla koko taiteen kentän etua Taiteen keskustoimikunnassa.

Kolmas Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu pidettiin uudessa, vuonna 1993 avatussa upeassa Oopperatalossa, kuten kaikki seuraavatkin kilpailut. Kilpailun sääntöjä muutettiin siten, että ensimmäisellä kierroksella kaikki kilpailijat esittivät kaksi variaatiota. Kahdessa aikaisemmassa kilpailussa tanssijat saivat valintansa mukaan esittää joko kaksi variaatiota tai yhden pas de deux’n (kaksintanssi). Ensimmäinen kierros tanssittiin Alminsalissa ja kaksi seuraavaa Oopperan päänäyttämöllä.

Kilpailussa pidettiin jälleen myös koreografiakilpailu, johon käsiohjelman mukaan osallistui kaikkiaan 55 koreografia. Myös ensimmäisellä tai toisella kierroksella pudonneet kilpailijat saivat esittää koreografiakilpailunumeronsa erillisissä iltapäivämatineoissa.

Kilpailun legendaksi ja Helsingin Sanomien Grand Prix-voittajaksi kohosi Tsekin 16-vuotias Barbora Kohoutková, joka menestyi myös Pariisin, Lausannen, New Yorkin, Varnan ja Brnon kilpailuissa. Barbora on loistava esimerkki siitä kuinka paljon balettikilpailut voivat merkitä tanssijan uralle: päätettyään opintonsa Tsekissä hän liittyi 17-vuotiaana Suomen Kansallisbalettiin ja loisti päärooleissa 5 vuotta. Muistan yhä hyvin Barboran kilpailussa tanssiman Auroran variaation Prinsessa Ruususen 1. näytöksestä. Niin taitavaa, sykähdyttävää ja valloittavaa Auroraa en ole sittemmin nähnyt.

1995 kilpailussa järjestettiin ensimmäistä kertaa maailmassa katsojille myös vedonlyöntimahdollisuus seniorisarjojen voittajista missä tahansa Veikkauksen online pisteessä.

“Veikkauksen suosio oli suuri, jopa Veikkaus Oy yllättyi suosiosta. Kilpailun järjestäjät eivät luonnollisesti saaneet osallistua veikkaukseen.” Liisa Härö, tuomariston sihteeri

”Helsinki International Ballet Competition has been a breaking point in my life and my future ballet career. After winning the First Prize and the Grand Prix, I got offer from Jorma Uotinen to join the Finnish national ballet, offering me the dream repertoire. I was only 16, I wanted to finish my studies at the Dance Conservatory in Prague, so I decided to do the last two years in one and graduated when I was 17 and joined the company when I was 17.

The competition was a great experience for me from many perspectives. In general, I think it’s very important for every student to attend a competition. It’s teaching you to handle stage fright, you can see students from different schools, differently trained, even just training, taking classes together is a great experience. I, coming from a post communist country, was also amazed to see the conditions and the organization of the competition, which was on such a high level I have never experienced before. And the last but not least thing was the jury members who were the greatest personalities in the ballet world, including Maya Plisetskaya, Helgi Tomasson…

HIBC will remain a great memory in my life, and I wish the new generation of dancers courage, passion, sincerity, persistence, and to enjoy every moment this wonderful event has to offer.” Barbora Kohoutková, Grand Prix-winner 1995

Kaikkiaan kilpailuun tuli tällä kertaa yli 200 hakijaa. Karsintojen ja valitettavien loukkaantumisten jälkeen kilpailijoita oli 72. Koreografiakilpailuun tarjokkaita oli 70, joista 12 valittiin mukaan. Kilpailuun osallistuvien koreografioiden tuli sääntöjen mukaan olla suomalaiseen musiikkiin tehtyjä. Kilpailu oli kiinalaisten tanssijoiden läpimurto: yhdeksän kilpailijaa oli mukana ja heistä neljä palkittiin. Järjestäjämaata ilahdutti Arja Tiilin koreografiapalkinto.

Jälleen jaettiin mitalisteille professori Laila Pullisen veistokset, jotka tuona vuonna olivat nimeltään L’oiseau bleu (Lintu sininen).

”Helsingin kansainvälinen balettikilpailu tarjoaa tanssin ystäville nautittavia hetkiä sekä klassisen baletin virtuoosimaisten esitysten että modernin tanssin ja suomalaiseen musiikkiin luotujen uuden vuosituhannen koreografioiden parissa. Uskon, että eri maista tuleville nuorille tanssijoille kilpailu on hieno haaste: se tarjoaa osanottajille väylän luoda uran kannalta hyödyllisiä kontakteja, saada esiintymiskokemusta ja astua ensiaskeleita kansainvälisillä areenoilla sekä oppia toinen toisiltaan”. Tarja Halonen, Tasavallan Presidentti, kilpailun suojelija 2001

Tässä kilpailussa ensimmäinen kierros tanssittiin Alminsalissa ja jo toisella kierroksella siirryttiin Oopperan päänäyttämölle.

1995 kilpailun yhteydessä pidettiin myös kaksi yleisöluentoa: Tanssija, psyyke ja elämänlaatu sekä Tanssijan fyysinen rasitus ja rasitusvammat. Tärkeitä teemoja molemmat. Kilpailun aikana tarjottiin koko osanottajajoukolle lounas Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä.  Lounaalle matkattiin laivalla suoraan tanssijat majoittaneen hotelli Kalastajatorpan rannasta.

Tietotekniikan läpimurto oli tapahtunut. Olimme taas valmiina tekemään harjoitusaikatauluja ja illan ohjelmalehtisiä ja mielessä olivat pitkät yöt Teatterikulmassa aikaisemmilta vuosilta. Tulokset tulivat ja yllätys: muutaman minuutin kuluttua silloinen kilpailusihteeri Maaria Hohti tuli toimistostaan valmiiden aikataulujen kanssa! Ällistyttävää miten kehitys kehittyy.

2001 kilpailussa olin harjoitusvastaavana ja juontajana. Juontaminen oli kiinnostavaa alusta alkaen. Olin jo kauan tehnyt teatteria ja tanssia, pienempiä ja suurempia puhe- ja tanssirooleja, mutta nyt näyttämölle piti mennä omana itsenään, ilman roolivaatteita tai muuta, jonka suojassa voisi yrittää muuntautua joksikin toiseksi. Tanssiessa mahdollinen jännitys ja energia purkautuvat heti, kun astut näyttämölle tanssimaan, mutta juontaessa jännitys tuntui alussa pysähtyvän kurkkuun. Tähän jännitykseen totuin onneksi melko pian ja parhaina hetkinä tunne juontajana oli kihelmöivä; tuntui kuin yleisö olisi ollut kämmenellä ja voin päättää missä tahdissa vien kilpailuiltaa eteenpäin.

Väliaika

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys

”Teatterin Tiedotuskeskus (entinen Suomen ITI-keskus) oli tehnyt päätöksen luopua kilpailun järjestelyvastuusta ja antanut Riitta Seppälälle tehtäväksi selvittää muita mahdollisuuksia kilpailun jatkuvuuden varmistamiseksi.” (yhdistyksen perustamiskokouksen pöytäkirja)

Edellisen kilpailun jälkeen oli kilpailulle perustettu oma, Helsingin kansainvälinen balettikilpailu –yhdistys. Sen perustamiskokous pidettiin 17.9. 2003, läsnä olivat Doris Laine, Dinna Björn, Liisa Härö, Jane Erkko, Juhani Teräsvuori, Irma Salomaa-Teräsvuori, Anneli Kurki ja Riitta Seppälä.

Yhdistyksen puheenjohtajina ovat tähän mennessä toimineet: Doris Laine, Päivi Lipponen, Jorma Uotinen ja Minna Tervamäki. Sen jälkeen yhdistyksessä on puhetta johtanut Hannele Niiranen-Mattson. Professori ja balettikilpailun perustaja Doris Laine oli ansaitusti yhdistyksen kunniapuheenjohtaja kuolemaansa asti.

Näin tervehtivät Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistyksen entiset puheenjohtajat 10. kilpailua:

”Arvoisat kilpailijat ja tanssin ystävät
Sain toimia Helsingin kansainvälisen balettikilpailun hallituksen puheen-johtajana vuosina 2012-2021. Tehtävä oli äärimmäisen kiinnostava ja antoi mahdollisuuden seurata tanssin ja kilpailun kehitystä noiden vuosien aikana. Oli hienoa nähdä, miten tanssi muuttuu ja kehittyy ja kuinka jokainen uusi sukupolvi tuo uuden kerroksen ja löytää aikaansa vastaavat muodot. Tietoisuus tanssin mahdollisuuksista ja tekninen taito lisääntyvät ja kilpailijat joka vuosi tulivat entistä taitavimpina ja hyvin valmistautuneina kilpailuun. 

Kansainvälinen kiinnostus kasvoi ja kilpailun merkitys Helsingin kaupungille ja Suomen Kansallisbaletille havaittiin. Oli myös palkitsevaa seurata, miten kilpailuun osallistuneet tanssijat menestyivät ammatissaan ja saivat uutta innostusta rakastamaansa tanssia kohtaan. Toivon kilpailulle edelleen menestystä ja onnea kaikille osallistujille. Tanssissa on aineksia, joista unelmat tehdään. Se, mitä ei voi sanoa, kirjoittaa tai huutaa, täytyy tanssia. 

Rakkaudesta tanssitaiteeseen.” Jorma Uotinen 

”Taito tanssia balettia edellyttää suunnatonta sitoutumista ja intohimon tanssia kohtaan. Huimakaan tekninen taito ei lopulta riitä, balettitanssijan on kyettävät tulkitsemaan tanssi omalla ainutlaatuisella liikesarjalla. Se edellyttää taiteilijalta suunnatonta herkkyyttä.   

Me katsojat saamme etuoikeuden ihmetellä ja haltioitua, kun näemme vuosien ankaran työn tuloksen ja voimme aavistaa tanssijan kunnianhimon kehittyvän vielä paremmaksi. Baletti, kuten kaikki kulttuuri koskettaa sieluamme, tekee meistä ihmisiä.

Balettikilpailun tuomareille tärkeää on tanssijan tekninen taito, esityksen tulkinta ja kyky välittää tunteita. Itsensä luottaminen ja kyky nauttia tanssimisesta ovat myös keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat tuomareiden arviointiin. Heidän vastuullaan on tunnistaa ihmisen potentiaali ja auttaa sitä kukoistukseen.

Taiteilija tarvitsee yleisöä ja tuomareiden palautetta kehittyäkseen.” Päivi Lipponen, Filosofian tohtori, kirjailija

”Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on vuosikymmenten ajan ollut kohtaamispaikka, jossa nuoret lahjakkuudet eri puolilta maailmaa voivat loistaa ja yleisö saa kokea baletin lumon. Sen taustalla on valtava määrä osaamista ja sydämen työtä: lukemattomat opettajat, valmentajat ja taiteen ammattilaiset ovat vuosien varrella antaneet energiansa ja intohimonsa tämän kilpailun hyväksi.

Kaikki tämä tehdään, jotta nuoret tanssijat voivat kasvaa ja löytää oman äänensä – ja jotta yleisölle jää muistoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Toivotan kilpailun kaikille osanottajille ja ystäville rohkeutta, iloa ja unohtumattomia elämyksiä.” Minna Tervamäki

Yhdistyksen kokouksen pöytäkirjan (29.3.2005) mukaan hyväksyttiin kilpailuun 115 kilpailijaa ja pöytäkirja (11.5.05) kertoo tuona ajankohtana kilpailijoita olevan tulossa 77.

Järjestäjämaan iloksi palkittiin suomalainen Jorma Elo koreografiakilpailussa.

Professori Laila Pullisen upeat ja uniikit palkintopatsaat olivat 2005 saaneet nimekseen Midsummer Night’s Dream (Kesäyön unelma).

2005 kilpailussa tanssittiin ensimmäinen ja toinen erä Alminsalissa ja kolmas päänäyttämöllä, kuten kaikissa muissakin kilpailuissa tämän jälkeen.

”Nyt jo viidettä kertaa järjestettävän Helsingin Kansainvälisen Balettikilpailun hakijoiden joukko on ollut tällä kertaa suurempi kuin koskaan aiemmin. Tämä kertonee meille siitä, että klassisen baletin ja nykytanssin suosio on jatkuvassa nousussa. Se kertoo myös siitä, että edellisten kilpailujen organisaatio on onnistunut erinomaisesti luomaan Helsingin Kansainvälisen Balettikilpailun maineen hyvin järjestettynä ja korkeatasoisena kulttuuritapahtumana. Siten se on myös tuonut suomalaiselle tanssitaiteelle lisää kansainvälistä vuorovaikutusta ja tilaisuuksia uusien kontaktien luomiseen tanssin kentällä. Voin omalta osaltani luvata, että myös vuoden 2005 kilpailu tullaan käymään Helsingin hengessä, tanssitaiteen arvoja kunnioittaen ja vaalien.” .Juhani Teräsvuori, kilpailun johtaja käsiohjelmassa 2005

Tuomaristossa ympyrä sulkeutui: yhtenä jäsenenä tuomaristossa oli Vadim Pisarev, vuoden 1984 kilpailun mitalisti. 2005 kilpailussa järjestettiin ensi kertaa erillinen avajaisesitys, jossa esiintyi Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen oppilaita, Kansallisbaletin tanssijoita sekä vierailijoita, muiden muassa aikaisemmissa kilpailuissa palkitut Nina Hyvärinen ja Jukka Aromaa.

Näin muistelee kilpailua 2005 Grand Prix-voittaja Daniil Simkin:

“Winning the Grand Prix at the Helsinki International Ballet Competition in 2005 was a significant step in my early career. It gave me not only the confidence to pursue ballet professionally, but also the opportunity to perform on a major stage in Finland and connect with many dancers who would later become my colleagues around the world. I’m grateful for the experience and proud to be a part of the competition’s history.”

Tämän kilpailun aikana olin juuri aloittanut uuden työn Helsingin ulkopuolella, enkä valitettavasti ennättänyt mukaan kilpailuun.

Kilpailuun haki tällä kertaa 172 tanssijaa, 35 maasta ja edustaen 40 eri kansallisuutta. Heistä 90 valittiin mukaan ja paikalle saapui 71 tanssijaa 24 eri maasta. Ensimmäisen suomalaisen kultamitalin voittaja oli juniorityttöjen sarjassa vakuuttava ja monipuolinen Maria Baranova.

Professori Laila Pullisen palkintopatsaiden nimi oli tällä kertaa Illuminations.

Tuomaristossa oli mukana tälläkin kertaa suomalaisväriä, edellisen kilpailun koreografiakilpailussa palkittu Jorma Elo. Olin tuolloin aloittanut Kansallisbaletin tuottajana ja kilpailu sekä Oopperatalo tuntuivat jo tosi tutuilta. Kilpailujärjestelyt ja juontaminen olivat edelleen suosikkikesätyöpaikka!

Näin muistelee 2009 kilpailun pääsihteeri Sari Lakso:

”Balettikilpailusta on kulunut jo sen verran aikaa, että jouduin kaivamaan kalenterit ja muistiinpanot esiin. Mutta ihan ilman muistiinpanojakin voin sanoa, että Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on ollut henkilökohtaisesti vaativin tapahtuma, jonka järjestämisessä olen ollut mukana. Se, että tulin valituksi tuohon tehtävään oli kyllä vain ja ainoastaan jo edesmenneen primaballerina ja professori Doris Laineen ansiota. Hän uskalsi ehdottaa minua tehtävään, vaikken ollut tuossa vaiheessa järjestänyt tuon kokoluokan tapahtumaa, saati toiminut pääsihteerinä.

Kilpailun pääsihteerin tehtäviin kuului periaatteessa kaikki asiat ennen kilpailua. Hallitus avusti sponsoroinnin hankinnassa, talouspäällikön tehtävät olivat Helsingin kansainvälisen balettikilpailuyhdistyksen rahastonhoitajan hallussa. Kaikki avustushakemukset olivat silti pääsihteerin tehtäväaluetta, talouspäällikkö nimestään huolimatta hoiti lähinnä juoksevia kuluja.

Tehtävän vastaanottaessani sain kilpailua jo useampana vuonna luotsanneelta Riitta Seppälältä sähköisenä 10 tiedostoa. Kaikki muu oli kansioissa silloisen Teatterin tiedotuskeskuksen toimistossa. Elettiin vuotta 2007, jolloin digitaalisuus ei ollut niin vahvasti läsnä kuin tänään. Kun päätin tehtäväni kesäkuun lopussa 2009, tiedostoja oli jo yli 3700 kpl. Todettakoon, että kilpailun jälkeen pidin pitkän “sapattivapaan”, toipuakseni kilpailusta.

Kun Timo Sokura pyysi minua muistelemaan kilpailun vaiheita, olin mielissäni. Tarpeeksi aikaa on ehtinyt kulua. Ajalla on siinä mielessä hyvä vaikutus, että päällimmäisenä ovat hyvät muistot. Siinä vaiheessa, kun minut oli valittu tehtävään, sain myös pyynnön toteuttaa “kilpailun käsikirjan”, jota ei ollut olemassa. Saadakseni kuvan siitä, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu, haastattelin Riitta Seppälää ja kävin kilpailun vaiheita läpi Doris Laineen kanssa. Mutta ns. ohjekirjaa tai ohjeistusta ei ollut olemassa. Joten moni asia kilpailun edetessä jäi vastuulleni, toteuttaa sellaisena kuin sen kuvittelin tapahtuvan tai miten aiemmin oli toimittu. Toimin samanaikaisesti Helsingin kansainvälisen balettikilpailun yhdistyksen sihteerinä, joten sekä kirjasin, että toin asioita hallituksen käsiteltäväksi. Isoin muutos ehkä lopulta oli se, että baletinjohtaja vaihtui. Baletinjohtaja toimii sekä järjestelytoimikunnan puheenjohtajana että kilpailun tuomariston puheenjohtajana. Tämä tapahtui vuoden 2008 syksyllä.

Silloisella yhdistyksellä ei ollut toimistoa, joten hoidin tehtäviä aluksi pienessä 6m2 toimistossa Aleksanterin teatterissa, jota hyödynsivät tuolloin myös muut pienet tanssialan yhdistykset. Ensimmäisiä tehtäviä oli työstää kilpailun nettisivut, joiden koodauksesta vastasi Jaakko Seppälän mainostoimisto, AC-mainos Oy. Vuoden 2008 alusta yhdistys vuokrasi toimiston talon ylimmästä kerroksesta, ja jo edesmennyt Jane Erkko, myös silloinen hallituksen jäsen avusti tilan kalustamisessa. Hän hankki sinne myös kahvinkeittimen ja astioita, tietokoneen ja kalenterin. Aluksi työskentelin puolipäiväisesti, vuonna 2008 tehtäväni oli 80 %, ja vuoden 2009 työskentelin 100 % sopimuksella. Vuoden 2009 alusta sain avuksi Sirkku Rainion, joka toimi tapahtuman kilpailukoordinaattorina.

Tuohon aikaan mainoksia kilpailusta läheteltiin postitse ympäri maailmaa. Kilpailua mainostettiin eri kanavissa, mutta isoimpia markkinoinnin kulueriä olivat ulkomainokset (ratikat, bussit, metro) sekä mainokset Helsingin Sanomissa. Kilpailun mainosesitteen (8-sivuinen taitettava) ja kilpailun käsiohjelman (60 sivua) työstimme yhdessä graafikko Heikki Vanhatalon kanssa. Sirkku Rainio auttoi käsiohjelman tekstien kääntämisen ja mainosmyynnin kanssa.

Kilpailun sponsoreiden hankinta sattui pahimpaan taantuma-aikaan. Ainoastaan Gloria-lehti lähti sponsoroimaan kilpailua ja antoi suurimman 12 000 euron palkinnon. Ajat olivat huonot tuossa mielessä. Kilpailun talous jäi lopulta miinukselle. Se olisi ehkä ollut estettävissä esim. palkintojen kokonaissummaa pienentämällä ja muutamia kuluja järkeistämällä. Toisaalta kilpailun lipputulo-odotus voi vaihdella paljonkin. Kyseisenä kilpailuvuotena budjettia rasitti eniten sponsoreiden vähyys.

Teimme Sirkku Rainion kanssa paljon työtä kilpailijoille jaettavan ohjeistuksen suhteen. Se oli mielestämme oikein hyvä, mutta ehkä siinä oli sitten kuitenkin liikaa tekstiä. Kilpailun aikana saattoi sattua loukkaantumisia ja meillä oli sopimus lääkäriaseman kanssa, jossa tarvittava, mahdollinen hoito voitaisiin tehdä. Lääkäri ja fysioterapeutti päivystivät kilpailussa, mutta tämä haaveri oli tapahtunut harjoituksissa. He menivät suoraan lääkäriin ja tietysti toisen lääkäriaseman vastaanotolle meille ilmoittamatta. Harmillisesti ohjeistus oli jäänyt lukematta.” Sari Lakso, pääsihteeri 2009

Ilmoittautumisen määräaikaan mennessä 114 kilpailijaa oli ilmoittautunut, mukaan valittiin esikarsinnassa 96 tanssijaa. Helsinkiin saapui lopulta 72 kilpailijaa 29 maasta (pöytäkirja 28.5.). Suomalainen Maria Baranova palkittiin jälleen, seniorinaisten toisella palkinnolla.

Tässä kilpailussa annettiin Grand Prix-voittajalle Lapponian Full Bodied, Consideration and Separation, Paul Havgaardin suunnittelema kolmen miniatyyriveistoksen sarja ja muille voittajille Lapponian Origami 825 -rintaneula, jonka on suunnitellut Zoltan Popovits.

Kilpailun ikäsarjoja tarkistettiin jälleen, junioreiden tuli olla 15–19-vuotiaita ja seniorien 20–25-vuotiaita.

Vain tässä kilpailussa mainittiin käsiohjelmassa kilpailun olevan ’Member of IFBC’ (International Federation of Ballet Competitions), johon oman kilpailumme lisäksi kuului parisenkymmentä kansainvälistä kilpailua.

Entisiä tuttuja on aina mukava tavata; toinen tanssijoiden aamutuntien opettajista oli 1995 kilpailujen Grand Prix-voittaja Barbora Kohoutková.

”Tanssitaiteilijan työ ei ole hetkellinen onnistuminen kilpailussa, vaan elämänpituinen prosessi, taidon jalostamista loputtomien toistojen kautta. Se vaatii intohimoa ja sitoutumista. Tanssijan on välttämätöntä pysyä jatkuvassa itsensä vaivaamisen tilassa. Vain jatkuva itsensä alttiiksi paneminen johtaa ainutlaatuiseen hetkeen tässä ja nyt. Helpot voitot on unohdettava. Niitä ei ole. Kun todellista tanssijaa etsitään, pelkkä halu tanssia ei riitä. On oltava voimia kouluttaa ja sivistää itseään, jotta kasvaisi tanssijaksi. Helsingin kansainvälinen balettikilpailu avaa huikean mahdollisuuden uuden tanssitaiteilijasukupolven tulemiselle. Rohkeasti kohti klassisen tanssin uusia näköaloja, täynnä uskoa tulevaisuuteen!” Jorma Uotinen, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja käsiohjelmassa 2012

”Kilpailu on osallistujille hieno tilaisuus tutustua muihin tanssijoihin eri puolelta maailmaa ja näyttää osaamistaan. Parhaimmillaan kilpailu tuo tullessaan mainetta ja työtarjouksia. Kaikille osallistujille se tarjoaa elämyksiä ja muistoja.” Kenneth Greve, tuomariston puheenjohtaja käsiohjelmassa 2012

Tämä on jäänyt minulle mieleen jotenkin suosikkikilpailuna. Toimin harjoitusvastaavana ja juontajana kaikilla kierroksilla ja yhteishenki kilpailutoimiston ja Oopperan väen kanssa oli erinomainen sekä kilpailujen valmistelussa, että itse kilpailun aikana. Syynä lienee ollut erittäin yhteistyökykyiset ja työteliäät pääsihteeri ja kilpailukoordinaattori.

Balettikilpailuyhdistyksen palautekeskustelu kokouksessa 8.6.:

”Käytiin vilkas palautekeskustelu kilpailusta. Yleisnäkemyksenä todettiin, että kilpailut onnistuivat erittäin hyvin: kilpailijoiden taso oli korkea, kisatunnelma lämmin ja arvostava, tuomariston työskentely sujui hyvässä yhteishengessä, järjestelyt saivat kiitosta kilpailijoilta, valmentajilta, oopperan henkilöstöltä ja tiedotusvälineiltä ja yhteistyö oopperan ja kilpailun henkilöstön välillä sujui erinomaisesti. Yleisötavoite ylitettiin ja budjetti piti. Kilpailun näkyvyys oli erinomainen etenkin viimeisten viikkojen aikana. Kun lisäksi yleisö otti kilpailuesitykset vastaan riemukkaasti ja tiedotusvälineet kiittivät kilpailun tasoa, oli hallituksella syytä tyytyväisyyteen. Kilpailutoimiston aurinkoisuus, palvelualttius, tehokkuus ja stressinkestävyys palkittiin aplodein ja kukkasin Sannalle, Saralle, Milalle ja Timolle.” (pöytäkirja 8.6.)

Tässä 2012 kilpailun pääsihteerin, Sanna Holmbergin muistumia kilpailusta:

”Päällimmäiseksi vaikutelmaksi vuoden 2012 kisoista on jäänyt kisatoimiston hyvä tunnelma ja iloinen tekemisen eetos.

Pienessä toimistohuoneessa Kruununhaan Teatterikulmassa meitä oli loppuvaiheessa ahtautuneena kolme työntekijää: pääsihteeri Sanna Holmberg, kilpailukoordinaattori Saara Moisio ja vapaaehtoisten koordinaattori Hanna Gorschelnik. Työn tehokkuus perustui selkeään työnjakoon. Toimisto pyöri jatkuvasti päivittyvän tehtävälistan voimin. Jokaiselle pienellekin yksityiskohdalle oli nimetty vastuuhenkilö ja toimistossa vallitsi täysi luottamus siihen, että kukin hoiti itselleen nimetyt tehtävät. Se vapautti kaikkien voimia ja auttoi keskittymään oleelliseen.

Kisatunnelmaa nostatimme kevään mittaan juhlimalla tärkeitä välietappeja kuten kilpailijoiden valintaa ja kilpailujärjestyksen arpomista. Olimme hyviä keksimään syitä skoolata tai vähintään nauttia pullakahvit.

Saumaton työnjako ulottui kisatoimiston ulkopuolellekin. Kisojen upea vapaaehtoistiimi oli vahvasti itseohjautuva ja erittäin kokenut. Esimerkiksi Backstage-tiimiläiset pyörittivät harjoitukset ja näytökset itsenäisesti. Heillä oli asiasta enemmän osaamista kuin kisatoimistolaisilla ja oli vain järkevää olla sotkematta hyvin toimivaa koneistoa. Ajattelen edelleen lämmöllä meidän vapaaehtoisia, jotka pitivät huolen siitä, että autot liikkuivat, somekanavat täyttyivät ja kilpailijat olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.” Sanna Holmberg, kilpailun pääsihteeri 2012

Kilpailukoordinaattori Saara Moisio muistelee kilpailua näin:

”Itsellä on myös aika kullannut muistot hyvin ja päällimmäisenä mielessä on todella jouhevasti toiminut yhteistyö kaikkien kesken. Sain kilpailukoordinaattorin työn heti teatteritieteestä maisteriksi valmistumisen aikoihin, joten kokemus oli tärkeä myös oman työkokemuksen karttumisen kannalta. Päävastuullani oli (jos nyt oikein muistan) kommunikointi kilpailijoiden kanssa heidän saapumisestaan, hotellihuoneista ja ohjelmistosta sekä koko kisan että iltakohtaisten käsiohjelmien toimittaminen.

Teatterikulman pieni toimisto, jossa istuimme Sannan kanssa selät vastakkain oli oikea tilaihme, koska muistan, että Sanna yhtenä päivänä toi sinne kirpparilta löytämänsä pienen pyöreän pöydän ja kaksi tuolia meille kahvipöydäksikin. Sen ääreen siirryttiin palaveeraamaan sen sijaan, että oltaisiin vain käännytty tuoleillamme vastakkain. Lundiat koottiin ja kilpailun arkistokansiot ja laatikot myös muistaakseni sinne kasattiin. Samoin kuin Sanna kuvaili, muistan, että kevättä rytmittivät kivasti eri vaiheiden juhlistamiset, joista piti huolen myös Timo.

Kisaviikot ovat jääneet mieleen eräänlaisena kuplana, Kansallisoopperan ikkunattomassa toimistossa “asumisena” ja ympäri oopperaa juoksemisena. Yleinen ilmapiiri pysyi kuitenkin jatkuvasti todella hyvänä ja muistan, että nauroimme paljon.                                                                                                   

Toki muutamilta pieniltä tai hieman suuremmiltakaan kommelluksilta kisaviikoilla ei säästytty. Käsiohjelmassa esiteltiin kaikki kilpailijat kuvin ja biotekstein ja vaikka kuinka huolellisesti olin mielestäni kaikki kilpailijat ottanut huomioon niin eräs ruotsalainen poika jäi puuttumaan joukosta. Hänestä teetettiin sitten kokonaan oma lisäsivu, jonka vapaaehtoiset laittoivat jokaisen käsiohjelman väliin. Kilpailija itse otti tämän onneksi huvittuneena vastaan.

Kisan viimeinen vuorokausi oli tiukin, koska omalla kohdallani se meni vain maksimissaan neljän tunnin yöunilla. Gaala kasattiin kokoon aamupäivällä ja muistan istuneeni Kenneth Greven toimistossa Minna Tervamäen, Kennethin ja Jorma Uotisen kanssa kirjaamassa ylös gaalan juontoja ja ohjelman etenemistä ja kertomassa kuka kilpailija kukin on. Oma pää oli väsymyksestä jo aika sumussa siinä vaiheessa, mutta jotenkin onnistuin pysymään sen verran hereillä, että Jorman sanellessa omia juontojaan muistan hänen sanoneen, että “arvostan rauhallisuuttasi.” Hyvä, ettei tippa tullut jo siinä vaiheessa silmäkulmaan.                                                                                                    

Gaalailta oli hyvinkin tunteikas näissä merkeissä ja muistan väsymyksen myös purkautuneen kyynelein jossain vaiheessa iltaa, mutta täysin vain kiitollisuudesta ja onnellisuudesta, koska olihan kahden viikon intensiivinen kisajakso lopulta kunnialla saatu päätökseen. Muistaakseni tiiminäkin saimme kaikki kehuja. Omalta osaltani työsuhde kisayhdistykseen jatkuin kisan jälkeen vielä vuoden verran osa-aikaisena taloussihteerinä kunnes siirryin muihin tehtäviin. Jotain kilpailutiimin hyvästä hengestä kertoo se, että yhteys Sannaan ja Timoon on pysynyt yli kymmenen vuoden ajan, vaikka työpaikat ja elämäntilanteet ovat muuttuneet.” Saara Moisio, kilpailukoordinaattori 2012.

Kilpailuun haki 142 tanssijaa, joita mukaan valittiin 88. Pöytäkirjan (25.4.16) mukaan jäljellä oli 72 tanssijaa ja loppuraportin mukaan kilpailuun osallistui 66 tanssijaa.

”Olen tehnyt pitkän uran eri tehtävissä tanssin parissa ja minulla on suuri ilo havaita, kuinka tanssi sen kaikissa muodoissa on saanut paljon lisää arvostusta myös suomalaisessa kulttuurissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”. Doris Laine, Helsingin kansainvälisen balettikilpailun perustaja ja kunniapuheenjohtaja käsiohjelmassa 2016 (Doris Laine 1931-2018)

”HIBC on enemmän kuin pelkkä kilpailu. Nuorille tanssijoille on luvassa viikon mittainen opintomatka, jossa kouluttautuminen, oppiminen, verkostoituminen ja kansainvälistyminen ovat yhtä tärkeitä kuin menestyminen kilpailussa. Me uskomme, että jokainen lähtee kotiin voittajana.” Käsiohjelma 2016

Pääsihteeri Asta Lindholm muistelee kilpailua näin:

”Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Onnekseni tiesin tapahtumatuotannosta ja ylipäätään projektinhallinnasta varsin vähän, kun täynnä intoa aloitin pestini Helsingin kansainvälisen balettikilpailun pääsihteerinä vuonna 2015.                            

Balettikilpailut instituutiona sitä vastoin oli minulle harvinaisen tuttu: nuorena Kansallisbaletin tanssijana olin osallistunut kahdesti Helsingin kansainvälisiin balettikilpailuihin ja lisäksi balettikilpailuihin Yhdysvalloissa, Varnassa sekä Shanghaissa. Kaikki 90-luvun Helsingin kansainväliset balettikilpailut koin katsomon puolelta. Suhtautumiseni balettikilpailuihin on kaikesta tästä huolimatta aina ollut kahtiajakoinen. Tiedostan huolen sirkustemppujen korostamisesta tanssitaiteen kustannuksella, mutta oppimiskokemuksina niiden arvo on mielestäni kiistämätön. Nuorelle tanssijalle balettikilpailut tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia esiintymiskokemusta, yksilövalmennusta ja erityisesti teknistä osaamista sekä verkostoitua.     

Neljän vuoden välein järjestettävä kilpailu ponnistetaan käytännössä joka kerta lähestulkoon tyhjästä. Siinä missä klassinen baletti on vuosien varrella muuttunut suhteellisen vähän, maailma ympärillä muuttuu yhä nopeammin. Vuoden 2016 kilpailuille tehtiin verkkosivu-uudistuksen ohella uusi visuaalinen ilme. Eräänlainen teknologiaharppaus tehtiin myös päätöksessä siirtää kilpailijoiden esikarsinta jatkossa valokuvien sijasta videotallenteisiin perustuvaksi, mikä on luonnollisesti mielekkäämpi tapa arvioida tanssijan taitoja. Balettikilpailun markkinointiviestinnän ohjaaminen kulloisenkin kilpailun ajankohdan kannalta keskeisiin kanaviin vaatii vahvaa ammattitaitoa pieneltä kilpailutoimistolta, sillä toimintaympäristö muuttuu paljon neljässä vuodessa. Onneksi Helsingin balettikilpailuille on vuosien saatossa muodostunut vahva kansainvälinen maine ja arvostus, mikä helpottaa merkittävästi organisaation viestintäponnisteluja.                 

Kokemattomuuttani balettikilpailun kaltaisen kokonaisuuden projektipäällikkönä paikkasivat korvaamattomat kollegani: kilpailukoordinaattori Noora Saarinen sekä jo edellisistä balettikilpailusta kokemusta hankkineet viestintäpäällikkö Mila Kajas-Virtanen ja kilpailusihteeri Maaria Hohti. Myös aiemmasta kokemuksestani kilpailijana oli paljon etua pääsihteerin tehtävässä. Olin käynyt itse läpi kilpailuprosessin vaiheet aina esikarsintoihin valmistautumisesta kilpailumatkalta kotiinpaluuseen, joten oli huomattavasti helpompaa ymmärtää ja ennakoida kilpailijoiden tarpeita sekä mahdollisia haasteita. Balettikilpailuissa liikkuu paljon tunteita niin lavalla kuin kulisseissakin, ja iso osa pääsihteerin työtä on reagointi näihin tilanteisiin läpi kilpailun.       

Henkilökohtaisesti iloitsin erityisesti siitä, että vuoden 2016 kilpailuihin tuotiin lisää koulutuksellista sisältöä osallistujille, mikä siirsi tapahtuman fokusta kilpailemisesta oppimisen merkitykseen. Kiitos läheisen yhteistyön Helsingin kaupungin kanssa, viimeisiltä kierroksilta karsiutuneet tanssijat pääsivät esiintymään keskellä kesäistä Helsinkiä Espan lavalla. Kilpailun slogan ”Turning everyone into a winner” tuntui aidosti toteutuvan.                                           

Kilpailutoimiston jo lähtökohtaisesti intensiivinen työtahti kiihtyy todelliseen loppusprinttiin kilpailujen käynnistyessä. Yhtään kilpailusuoritusta en ehtinyt näkemään kilpailujen aikana, mutta aamuyön kotimatkat tuomariston pitkien arviointikokousten jälkeen tulen muistamaan ikuisesti. Muistan myös loppugaalan jälkeisestä juhlasta kaikkensa antaneet kilpailijat, vapaaehtoiset, tuomarit ja yhdistyksen hallituksen jäsenet, joita ilman kilpailua ei olisi olemassa. Ympyrä tuntui sulkeutuneen, kun sain olla mukana järjestämässä balettikilpailuja, joilla oli aiemmin ollut suuri merkitys omalle tanssijan uralleni.

Tuleville balettikilpailuille toivon sinnikkyyttä ja ennen kaikkea jatkuvuutta. On hienoa ajatella, että yksi järjestelyiltään ja puitteiltaan arvostetuimmista kansainvälisistä balettikilpailuista järjestetään juuri Suomessa. Tämä on vaatinut kilpailuorganisaatiolta valtavan pohjatyön, josta toivon nuorten tanssijoiden ympäri maailmaa nauttivan myös tulevaisuudessa.          

Kilpailun taustajoukoista yllättävin ja logistiikan kannalta korvaamaton oli ehdottomasti vapaaehtoisten autonkuljettajien ryhmä, joista osalla oli kokemusta aiemmistakin balettikilpailuista. Huoltoaseman sämpyläpalkalla he suhasivat väsymättä sponsorimme Jaguarin autoilla lentokentän, Oopperatalon ja hotellin väliä.” Asta Lindholm, kilpailun pääsihteeri 2016.

Tätä kilpailua ennen olin juuri aloittanut uudessa työssä ja ehdin kilpailuun vapaaehtoistyöntekijäksi juuri kesäloman kynnyksellä. Kilpailussa on aina ollut mukana runsaasti vapaaehtoisia auttamassa tanssijoita eri tavoin. Ilman tätä joukkoa ei kilpailua pystyttäisi järjestämäänkään. Oivina juontajina kilpailukierroksilla toimivat Teemu Tainio ja Jere Nurminen.

Kilpailuun tuli 151 hakemusta määräaikaan mennessä 20.3.2022. Tuomaristossa oli jälleen tuttuja, yhtenä tuomarina vuoden 2009 kilpailussa palkittu Brooklyn Mack.

Vuoden 2022 kilpailu oli tarkoitus järjestää neljän vuoden kuluttua edellisestä eli vuonna 2020. Maailmanlaajuinen Korona-pandemia sotki suunnitelmat – niin kuin paljon muutakin ja kilpailu pystyttiin järjestämään lopulta vuonna 2022.

Tämän kilpailun oheisohjelmaan sisältyi keskustelutilaisuus baletin tulevaisuudesta sekä ’Training Tomorrow’s Artists -Creating a sustainable praxis’ -seminaari.

Pääsihteeri Emilia Rantalaiho muistaa kilpailua näin:

”Helsingin kansainvälisen balettikilpailun pääsihteerinä työskenteleminen oli minulle unelmatyö, josta olin haaveillut useita vuosia. Kilpailua oli siirretty kahdella vuodella koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia ja monet muutokset ja epävarmuustekijät leimasivat koko valmistelukautta. Venäjän Ukrainassa aloittama hyökkäyssota toi omat haasteensa myös kilpailuorganisaatioon.

Suuri kokonaisuus oli otettava nopeasti haltuun ja tuntui kuin olisi työkseen kuorinut jättimäistä sipulia, josta löytyy aina uusia kerroksia.
Pääsihteerinä toimiminen oli minulle huima oppimismatka. Ei niinkään kilpailun organisoinnin osalta, vaan pääsin ottamaan kunnon syväsukelluksen organisaatiokulttuuriin ja strategiaan. Opin pääsihteerikauteni aikana erityisesti johtajuudesta, vuorovaikutuksesta, fokuksen merkityksestä toiminnassa sekä hallitustyöskentelystä. Samalla sain myös tärkeän muistutuksen ihmisen ja työntekijän rajoista.

Kilpailua edeltäneiden kuukausien aikana operatiivisen tiimin työ lisääntyi ja merkitys korostui, sillä ilmoittautumisen umpeuduttua oli kuin joku olisi tuupannut lumipallon vyörymään eteenpäin. Pallo saatiin onneksi pidettyä oikealla radalla, vaikka se meinasi ajoittain lähteä väärään suuntaan. Työpäivät venyivät pitkiksi, mutta samalla aiemmin vähän hajallaan olleet palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Olimme koko ajan enemmän ja enemmän valmiina viemään kilpailu näyttämölle.

Kilpailun aikana ymmärsin todella kuinka mahtavia tiimiläisiä kanssani työskenteli ja minkälaisella ammattitaidolla ja kokemuksella osa vapaaehtoisista oli mukana. Tuntui huikealta työskennellä sellaisessa porukassa ja olla mukana mahdollistamassa unohtumattomia elämyksiä nuorille tanssijoille. ” Emilia Rantalaiho, kilpailun pääsihteeri 2022

”Miesten ensimmäisen palkinnon voittaneen Keita Fujishiman osallistuminen oli vähällä jäädä koronatodistuksen takia väliin. Kilpailun aikaan monet maat vaativat todistusta koronarokotteiden ottamisesta tai sairastetusta koronataudista. Keitalla ei kuitenkaan ollut todistusta valmiina ja sen takia hän ei päässyt lennolle. Asiaa selvitettiin suurlähetystön kanssa ja onneksi Keita lopulta saatiin riittävän ajoissa Suomeen.”

Muistelen että nämä koronatodistukset aiheuttivat päänvaivaa muutenkin ja erinäisiä matkustamiseen liittyviä haasteita oli, mutta tuo oli selkein ja myös hyvin konkreettinen.” Sarlotta Kalliosalo, kilpailukoordinaattori 2022

2022 kilpailun Grand Prix-voittaja Yuka Masumoto:

”Congratulations on the 10th Helsinki International Ballet Competition! In 2022, I had the opportunity to experience a special and fulfilling week with HIBC. Looking back, I remember the competition being filled with a positive and welcoming atmosphere.

From the competitors to the staff, everyone was super supportive, and the event was well organized. The warm environment helped ease my nervous heart.

I learned so much through the competition and throughout the preparation period. It was not always easy and often challenging, but at the same time, it was extremely valuable and enriching. I truly treasure all the stage and rehearsal time I shared with my partner, coaches, and choreographers.

The entire experience helped me grow as a dancer and has significantly influenced the artist I am today. I would like to express my heartfelt gratitude for allowing me to be a part of HIBC.

I hope it will be a fulfilling and inspiring experience for all the competitors, and that everyone will make the most of every moment.” Yuka Masumoto, Grand Prix-winner 2022

Vuoden 2022 kilpailun juonsivat tanssija Susmita Meyer-Rochow ja kokenut, lähes kaikissa balettikilpailuissa monissa eri tehtävissä toiminut Heidi Almi. Tälläkin kertaa olin näyttämöllä vahtimassa kilpailun sääntöjä, kolmen hengen kokenut tiimimme auttoi muun muassa muutamaa tanssijaa joko pidentämään tai lyhentämään nykytanssinumeroaan, jotta se olisi sääntöjen mukainen.

Tanssi ja lääketiede

Lähes alusta pitäen on Helsingin kansainvälisen balettikilpailun yhteyteen järjestetty Tanssilääketieteen symposiumi tai seminaari. Käsiohjelmien mukaan ensimmäinen järjestettiin 1995 kilpailun yhteyteen nimellä International Symposium of Dance and Medicine. Symposiumin teemoina 95 olivat Tanssijoiden vammat ja niiden ehkäisy sekä Tanssin psykologiset aspektit.

2001 kilpailussa Kansainvälinen tanssilääketieteen symposiumi (International Symposium on Dance and Medicine) teemana  oli Medical, Nutritional and Psychologigal aspects of dance.

2005 Kansainvälinen tanssilääketieteen seminaarin teemana oli Dance training, injuries and rehabilitation ja sen järjesti järjesti Dance Health Finland ry.

2009 International Dance Medicine Symposium teemana  From biomechanics to mental well-being. Symposiumin järjestämisestä vastasi Dance Health Finland ry ja sairaala Orton.

2012 Lääketiedeseminaarin aiheena oli Supplementary Training and Injury Prevention for Classical Ballet ja sen järjestivät yhteistyössä Dance Health Finland ry ja Balettipedagogit ry.

2016 Lääketiedeseminaari sai nimekseen Training Tomorrow´s Dancers.