Kansainvälistä välistä uraa tekevä Maria Baranova menestyi Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa vuonna 2012 voittaen toisen palkinnon seniorisarjassa sekä ensimmäisen palkinnon juniorisarjassa vuonna 2009. Baranova aloitti ammatillisen koulutuksensa Helsingin tanssiopistossa vuonna 1999. Vuonna 2008 hän osallistui Prix de Lausanne -kilpailuun, jossa taiteellinen johtaja John Neumeier kutsui hänet Hampurin valtionbaletin balettiluokalle. Vuonna 2009 aloitti tanssijana Hampurin valtionbaletissa.
Vuonna 2011 Baranova voitti Torontossa Erik Bruhn -palkinnon ja samana vuonna hän sai kutsun ensitanssijaksi Suomen kansallisbalettiin. Kansallisbaletista Baranova siirtyi Bostonin balettiin ensimmäiseksi solistitanssijaksi vuonna 2015. Vuonna 2019 Baranova aloitti ensitanssijana Baijerin valtionbalettissa Münchenissä.
Osta lippusi kilpailuesityksiin ja gaalailtaan Oopperan & Baletin lipunmyynnistä.