Tanssin kieltä ymmärtää jokainen

Tanssi ei tunne kielimuureja, sillä se on kaikkien yhteinen kieli. Eikä tanssin kielelle ole vain yhtä käännöstä, vaan jokaisella on vapaus omaan tulkintaan.

 

– Siksi tanssi on niin kiehtovaa, sanoo Minna Tervamäki, baletissa uransa tehnyt tähtitanssija ja nykyinen tanssin moniammattilainen ja koreografi. Tervamäki osallistui nuorempana itsekin balettikilpailuihin. Hän toimii myös Helsingin kansainvälisen balettikilpailun hallituksen varapuheenjohtajana.

Tanssi on hänen mukaansa meihin hyvin syvälle piirtynyt ja luonteva ilmaisu- ja vuorovaikutuskeino. Se on universaali kieli, yksi maailman vanhimmista. Tervamäki korostaa tanssin hoitavan jokaisen aivoterveyttä ja fysiikkaa. Se parantaa myös keskittymiskykyä ja paineensietokykyä.

Klassiselle baletille on leimallista tarkka muotokieli. Se on loppuun asti hiottua ja harjoiteltua, ja vaatii vuosikausien työn, ennen kuin päästään huipulle.

– Baletissa yhdistyvät kehollinen ja taiteellinen ilmaisu, jotka sulautuvat vielä musikaalisesti, Minna Tervamäki avaa.

Baleteissa, esimerkiksi Prinsessa Ruususessa tai Lumikuningattaressa on selkeä tarina. Mutta on myös abstraktimpia teoksia, joissa tavoitetaan tunnelma tai tunne.

– Nämä teokset eivät ole sanoitettavissa, mutta eiväthän omat tunnelmat tai tunteetkaan sitä ole. Silti ne ovat todellisia.

Tervamäki korostaa tanssin puhuttelevan ihmistä monella tasolla, eikä ihminen ole niistä kaikista edes tietoinen.

– Ei sinun tarvitse olla tietoinen prosesseista, jotka koet. Ota vain vastaan ja tunne. Olet lähellä taianomaista elämystä, jota ei älyllisesti pysty tulkitsemaan.

Minna Tervamäki elää yhä tanssista, koreografioista ja niiden yhdistämisestä eri taitemuotoihin. Häntä on aina kiehtonut ilmaisu, jossa liike ja musiikki yhdistyvät.

– On selvää, että tanssi on rankka harrastus ja ammatti sekä henkisesti että fyysisesti. Se vaatii paljon, mutta olen saanut niin paljon uskomattoman hienoja hetkiä ja elämyksiä. Siksi tanssin edelleen, koska todella nautin siitä. Nautin jokapäiväisestä työstä ja harjoittelusta.

Katsomossa urheilujuhlan tuntua

Helsingissä järjestetään kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien kansainvälinen balettikilpailu, nyt jo yhdeksättä kertaa.

Balettikilpailut ovat Minna Tervamäen mukaan mutkaton tapa tutustua lajiin, koska kilpailutapahtumassa esiintyjät ja numerot vaihtuvat koko ajan. Kilpailuissa on urheilujuhlan tuntua, samaa henkeä kuin esimerkiksi yleisurheilukilpailuissa. Tapahtuma on matala kynnys tulla tutustumaan balettiin. Silloin huomaa, ettei baletti olekaan niin etäistä ja erilaista. Sisään voi vaikka vain piipahtaa, jos siltä tuntuu.

– Ei baletti ole sen kummempaa. Balettikilpailussa on aistittavissa mahtava nuorten, innostuneiden kilpailijoiden energia. Tanssijat laittavat itsensä likoon ja ovat todella taitavia. Minua itseäni kiehtovat vau-efektit, joita esitykset synnyttävät.

Yleisöllä on avainasema nuorten tanssijoiden kannustajana. Ilman katsojia ei olisi kilpailuja, jotka tarjoavat nuorille mahdollisuuden hakea arvioita edistymisestään.

Kansainvälinen balettikilpailu käydään oopperatalossa, jonka upeutta kehystää alkukesäinen Töölönlahti puistoineen.

 – Oopperataloa ei kannata vierastaa. Katsomossa voi henkeä pidättäen jännittää, miten kukin siinä paineisessa hetkessä onnistuu.

Teksti: Marita Kokko
Kuva: Minna Hatinen